HALUATKO LAADUKKAAT FORTHGLADE TUOTTEET JÄLLEENMYYNTIIN - OTA YHTEYTTÄ
Käytä ruokaa koulutuksessa

Käytä ruokaa koulutuksessa

Kouluttamisessa palkkio ja palkitsemisen oikea-aikaisuus ovat avainasemassa. Palkkion tulee olla koiralle mieluinen ja tavoittelemisen arvoinen. Ruoka ja makupalat ovat monelle koiralle tällaisia ja etenkin uusia asioita opeteltaessa mahdollistaa riittävän tiheän palkitsemisen. Ennen koulutuksen aloittamista on hyvä varmistaa, että koulutukseen varattu ruoka tai makupalat maistuvat koiralle. Voi myös olla mielenkiintoista kokeilla useamman ruokapalkkion välillä minkä niistä koira itse valitsee. Voit laittaa lattialle tai pienelle korokkeelle pieniin kippoihin useampaa ruokapalkkiota tarjolle, antaa koiran haistaa jokaista kippoa ja sitten vapauttaa koiran hakemaan se mieluisin!

Ehdollisen vahvisteen käyttäminen

Palkitsemisen oikea-aikaisuuden helpottamiseksi voi apuna käyttää ehdollista vahvistetta, jota seuraa palkkio. Ehdollinen vahviste voi olla naksutin tai jokin muu samanlaisena toistuva ääni (kielellä naksuttaminen) tai erikseen koiralle opetettu palkkasana (yes, super). Ehdollisen vahvisteen tehtävä on kertoa koiralle tarkalleen se hetki, milloin koira teki toivotulla tavalla. Ehdollista vahvistetta seuraa aina varsinainen palkkio.

Ehdollistaminen naksuttimen äänelle tai palkkasanalle:

• ota ruokaa tai pieniä herkullisia makupaloja saataville

• naksuta/sano palkkasana ja anna koiralle välittömästi ruokapalkkio

• toista useita kertoja, jotta mielleyhtymä naksuttimen äänen/palkkasanan ja ruoan välille syntyy,

Toisin sanoen huomaat koirasi odottavan ruokapalkkiota ehdollisen vahvisteen äänen kuullessaan. Kun koira yhdistää nämä asiat toisiinsa, voidaan ehdollisen vahvisteen ja ruokapalkkion avulla kouluttaminen aloittaa.

Jo pennusta saakka koira on hyvä opettaa istumaan paikoillaan pyynnöstä ja koiran on hyvä oppia, että tavoittelemiaan asioita voi ansaita istumalla ja odottamalla. Voit ottaa käteesi makupalan ja nostaa kättäsi
hitaasti koiran kuonon yläpuolelle. Koiran istahtaessa katsoessaan ylöspäin, naksuta tai sano koiralle opetettu palkkasana ja tarjoa välittömästi ruokapalkkio. Ota seuraavaksi mukaan vihjesana istumiselle, eli koiran istuessa sano vihjesana ’istu’, naksuta tai sano koiralle opetettu palkkasana ja tarjoa välittömästi ruokapalkkio. Jätä vähitellen käden liike pois ja sano koiralle pelkästään vihjesana ’istu’. Voit opettaa istumisen vihjeestä myös yksinkertaisesti odottamalla hetkeä milloin koira omaehtoisesti istuu ja silloin naksuttaa tai sanoa koiralle opetetun palkkasanan, jota seuraa ruokapalkkio.

Aikaa, mikä koiran tulee istua ennen ruokapalkkion tarjoamista, voi asteittain lisätä, jolloin opetamme koiralle myös malttia. Istumista harjoitellaan ensin häiriöttömässä ympäristössä, josta siirrytään harjoittelemaan erilaisissa paikoissa erilaisten häiriöiden läheisyydessä.

Ihmisiä tai toisia koiria tavatessa voit pyytää koirasi istumaan ja palkita sen ruokapalkkiolla. Anna koirallesi aina selkeä lupa, milloin vieraita saa mennä tervehtimään. Toimimalla tilanteissa johdonmukaisesti, koira ei odota voivansa rynnätä vastaantulijoiden luokse vaan odottaa sinulta lupaa tai pyytää sitä istumalla. Joissain tapauksissa koiran huomio voidaan pitää toisaalla koiraa pelottavista asioista, kuten ohikulkevasta liikenteestä, ruoan avulla. Paras on kuitenkin ottaa etäisyyttä pelottaviin asioihin, palkita rauhallinen käytös ruokapalkkiolla ja tutustuttaa koiraa pelottaviin asioihin vähitellen.

Vaikuta tunnereaktioihin

Ruoan avulla meillä on myös mahdollisuus muuttaa koiran tunnereaktioita jännittäviä tai pelottavia asioita kohtaan. Jos koira esimerkiksi poistuu huoneesta jo kynsisakset nähdessään, voidaan kynsisakset saada tarkoittamaan koiralle jotain mieluista. Ota ensin kynsisakset koiran näkyville ja tarjoa sille välittömästi herkullinen ruokapalkkio. Kun koira kiinnostuu kynsisaksista, palkitse sitä edelleen ruokapalkkiolla. Totuta koirasi samoin myös tassujen ja kynsien kosketteluun palkiten se aina ruokapalkkiolla sen pysyessä rentona ja paikoillaan. Harjoitusten edetessä voit koskettaa koiran tassua kynsisaksilla, ja tarjota perään ruokapalkkion. Kun nämä vaiheet sujuvat, voidaan edetä kynsien leikkuuseen. Kynsiä voi alkuun leikata vain muutamia kerrallaan lisäten leikattavien kynsien määrää jokaisella harjoituskerralla. Harjoituksissa tulisi edetä seuraavaan vaiheeseen, kun koira pysyy harjoiteltavan vaiheen ajan rentona.

Miksi parempi ruoka = parempi käytös

Helpottaa sisäsiistiksi koulutuksessa

Huonolaatuinen ruoka voi aiheuttaa ripulia, mikä puolestaan aiheuttaa sen, että koiran on vaikea
kontrolloida suolen toimintaa ja toisaalta omistajan vaikea ennakoida sitä, milloin koiran tarvitsee päästä
ulos tarpeilleen. Korkealaatuinen ja luonnollinen pennun ruoka edesauttaa suoliston säännöllistä toimintaa
ja ylläpitää ulosteiden normaalia, kiinteää koostumusta, mikä helpottaa ennakoimaan milloin koiralla on
tarve päästä pihalle.

Rauhallisempi ja keskittyneempi seuralainen

Keinotekoiset lisäaineet, joita heikkolaatuinen ravinto valittavasti usein sisältää, voivat johtaa koiran hyperaktiiviseen käytökseen, heikkoon keskittymiskykyyn ja herkkyyteen toisia ihmisiä ja koiria kohtaan. Koirat, jotka syövät puhdasta ruokaa ovat rauhallisempia ja keskittymiskykyisempiä ja täten myös miellyttävämpiä seuralaisia.

Enemmän energiaa ja intoa oppia

Lisäaineet voivat aiheuttaa myös koiran painon nousua, uupuneisuutta ja haluttomuutta opetella uusia
asioita. Tämä yhdistyy usein fyysisiin oireisiin kuten kuivaan ihoon, kiillottomaan turkkiin, pahanhajuiseen
hengitykseen ja löysiin ulosteisiin. Luonnollisesta ruoasta koira puolestaan saa paljon tarvitsemaansa
energiaa, mikä pitää sen tarkkaavaisena, virkeänä ja onnellisena.

Ensimmäinen askel koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja tyytyväiseen elämään on ruokkia koiraa
luonnollisella, ravitsevalla ja tasapainoisella ruoalla, kuten Forthgladella. Näin varmistetaan, että koiralla on
valmiudet oppia, rentoutua ja nauttia elämästä. On aina ilo huomata mitä vaihtaminen korkealaatuiseen
ruokaan saa koirissa aikaan ja kuinka myös omistajan ja koiran välinen suhde voi parantua tämän myötä.

Ymmärrämme, että kaikilla ei ole mahdollisuutta ja aikaa valmistaa koiralle ruokia itse, mutta sen ei tarvitse
tarkoittaa sitä, etteikö koira silti voisi nauttia puhtaasta, luonnollisesta ruoasta. Forthglade on valmistanut
jo yli 40 vuoden ajan tasapainoista ja herkullista ruokaa Devonin maaseudulla, Englannissa. Forthgladen
ateriat on valmistettu luonnollisista raaka-aineista, käyttäen paikallisia tai englantilaisia raaka-aineita.
Ruoka valmistetaan hellävaraisesti, että niin että luonnollisten raaka-aineiden pitoisuus säilyisi
mahdollisimman hyvänä. Korkean täyslihapitoisuuden ja luonnollisten raaka-aineiden ansiosta Forthgladen
ateriat ovatkin häntää heiluttavan herkullisia.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on google

Vastaa

Close Menu