HALUATKO LAADUKKAAT FORTHGLADE TUOTTEET JÄLLEENMYYNTIIN - OTA YHTEYTTÄ
Toscan kesä ja syksy – näyttelyitä ja laumaan sopeutumista

Toscan kesä ja syksy – näyttelyitä ja laumaan sopeutumista

Tosca liittyi kahden kromfohrländerin, Ransun ja Gromitin, laumaan viime keväänä. Sen jälkeen ei olekaan touhua muutenkin aktiivisessa koiraperheessä enää puuttunut. Lue jutustamme kuinka Toscan laumaan sopeutuminen on sujunut.

Näyttelyitä, leirejä ja sopeutumista laumaan

Tosca täytti 9.11. yhdeksän kuukautta. Samalla päättyi pentunäyttelyissä käynti ja Tosca aloitti virallisen näyttelyuran juniorikehissä. Tosca tuli meille kolmen kuukauden ikäisenä ja kuukaudet ovat menneet vauhdilla. Nyt pennusta on tulossa aikuinen, kun ensimmäiset juoksutkin ovat jo ohi.

Tosca liittyi laumaan toukokuun alussa. Pentu oli alusta saakka reipas ja se aloittikin heti lauman vanhojen herrojen suosioon hakeutumisen. Vähän huonolla menestyksellä tosin. Kotoa ei löytynyt aluksi koiraporttia, joten Tosca pääsi toimistokoiraksi mukaan viihdyttämään toimiston henkilökuntaa. Näin vanhat herrat saivat vähän rauhallista aikaa päiviinsä. Välillä harjoiteltiin tietenkin myös Toscan yksinoloa. Kun koiraportti saatiin hankittua, niin saatoimme jättää kaikki koirat yhdessä päiväksi kotiin. Välillä Toscaa kysellään toimistolla, joten toimistokoiran tärkeä tehtävä jatkuu, vuorotellen Gromitin kanssa.

Alusta asti Toscaa vietiin yksin mukaan näyttelyihin ja agilitykilpailuja katsomaan ja se tottui muutenkin kulkemaan sekä lauman mukana että yksin. Tällä hetkellä yhteiselo pappakoirien kanssa sujuu jo hyvin, mitä nyt välillä aktiivisen tytön puuhailu ja mielistely ärsyttää pappoja. Yhdessä juokseminen lenkeillä ja pihassa riekkuminen pitää kyllä papatkin vetreinä.

Ensimmäisen ulkomaanmatkan Tosca teki Ruotsiin elokuun alussa. Muita lauman koiria ei tullut mukaan, joten Tosca sai/joutui osallistumaan Ruotsin Länderileirille itsenäisesti ja pääsi tutustumaan ruotsalaisiin ländereihin. Se osallistui myös ruotsalaisten länderien päänäyttelyyn kolmen ruotsalaisen pennun kanssa ja iloksemme voitti parhaan pennun palkinnon. 

Oma länderileiri vietettiin Imatralla kesän lopuksi. Siellä Tosca kohtasi sukulaisia, mm. pitkästä aikaa siskonsa. Viikonloppuun kuului paljon tekemistä, Tosca osallistui mm. yllätysohjelmaan, jossa kolmesta ihmisestä ja yhdestä koirasta koostuvat joukkueet kisasivat keskenään pienellä agilityradalla. Tosca myös voitti leirin näyttelyn!

Edessä oikeita näyttelyitä!

Lokakuun lopussa Toscalla oli viimeinen pentunäyttely Lahdessa. Tyttö jaksoi hyvin pitkän päivän, ensin oman kehän ja sitten vielä ryhmäkehän. Kaikenlaista haastetta on näyttelyissäkin ollut vuoden mittaan, ja sehän on ihan hyvä jatkon kannalta, kun Tosca on jo kaikenlaista kokenut. Tällä kertaa Lahden pentunäyttelyssä edellä mennyt villakoira pissasi ison pissan kehässä ja Tosca joutui esiintymään lähes lätäkössä…

 

Ensimmäinen ”oikea” näyttely oli Toscalla edessä viime viikonloppuna. Suuntasimme koko perheen voimin Jyväskylään kaksipäiväiseen näyttelyyn. Jälleen pikkutyttö esiintyi mallikkaasti, vaikka ympärillä oli jos jonkinnäköistä ja -kokoista tyyppiä. Tosca sai molempina päivinä kehästä ERIn, mutta SA jäi saamatta liian pehmeän turkin takia. Toivottavasti turkki on parhaimmillaan joulukuussa Helsingin isoissa kehissä!

Jyväskylän näyttelyreissulla oli mukavaa, kun Tosca tapasi jälleen pitkästä aikaa Sepon, pari viikkoa vanhemman rottweilerpennun. Seppokin osallistui näyttelyyn, ja sai toisena päivänä ensimmäisen SA:n! Seppo on rauhallinen ja letkeä nuorimies, joka ei paljosta hätkähdä, ei edes kirpakasta tyttöystävästään… Olipa kivaa leikkiä Sepon kanssa lumessa!

Pentu lähtee kouluun 🙂

Tosca on harjoitellut agilityesteitä sheippaamalla. Hallussa on jo varsinkin putki, johon se jo reippaasti kirmaa. Sunnuntaina alkoi pentutoko, ja siellä tuleekin ihan uusia asioita eteen. Pennun maltti on kyllä kasvanut huimasti. Se osaa hienon näyttelykäytöksen lisäksi jo istua, odottaa ja tulla luokse (ainakin välillä). Talven koittaessa tulee kaikkea kummaa eteen, kuten tänään hassu jäätynyt lätäkkö, josta ei saanut vettä edes raapimalla 😀

Vastaa

Close Menu